Joustoluottojen vertailusta netissä on tullut suosittua. Varsinkin pienemmät lainat on kätevä kilpailuttaa netissä sähköisesti. Moni luottaa kuitenkin asuntolainojen suhteen vielä perinteisempiin tapoihin, eli eri pankeissa vierailemiseen tai vähintään puhelin- tai onlinepalaveriin. Myös pankit haluavat tuntea asiakkaansa paremmin tehdäkseen tälle asuntolainapäätöksen. Sen sijaan varsinkin kulutusluotot on mahdollista kilpailuttaa ja saada tililleen poistumatta kotoaan, ja tässä toimii Kulutusluotto.com erinomaisena apuna.
Näin kulutusluotto.com toimii
Sivustolla voi vertailla eri laina luottoyhtiöiden lainatarjouksia aina 1000 eurosta 60000 euroon asti. Toisin sanoen sivustosta voi olla hyötyä, jos tarvitset vain vähän käteistä viikonlopun viettoon. Toisaalta sivustosta voi olla hyötyä myös haettaessa rahoitusta suurempiinkin menoeriin. Kymmenillä tuhansilla euroilla voi hoitaa menoeriä putkiremonteista uusiin autoihin.
Kulutusluotto.com kertoo lainanhakijalle eri luottoyhtiöt, jotka voivat halutun lainasumman mahdollisesti myöntää. Lopullista lainatarjousta varten kuluttajan pitää tietenkin kertoa myös tietoja itsestään, mutta sivustolla saa kätevästi heti suuntaa antavan kuvan parhaista lainatarjouksista. Sivustolla näkyy myös laina-aika ja käyttäjien antama arvosana eri kulutusluottoyhtiöille. Sivustolta saa myös suuntaa antavan tiedon lainan kokonaiskustannuksista. Lisäksi sivusto kertoo, onko luottoyhtiö rekisteröitynyt luotonantajarekisteriin ja muutenkin vastuullinen toiminnassaan.
Kenelle sivustoa voi suositella?
Kulutusluotto.com on oivallinen sivusto henkilölle, joka haluaa löytää parhaan kulutusluoton vaivatta. Sivusto listaa nopeasti parhaat tarjoukset eri luottoyhtiöiltä, joten tämän helpommaksi lainahakemuksen aloittamista ei oikeastaan voi tehdä. Käyttäjä pääsee yhdellä klikkauksella nopeasti luottoyhtiön tai lainavertailupalvelun sivustolle jättämään lainahakemuksen.
Lainanhakijan käytettävissä on haitari, jossa haettavan lainasumman voi helposti määrittää. Sen jälkeen sivustolla näkee parhaat kulutusluottotarjoukset ja esimerkit niiden kuluista. Esimerkkeihin kannattaakin kiinnittää huomiota, koska niistä saa kuvan korosta sekä takaisinmaksettavasta summasta kokonaisuudestaan. Näiden tietojen lisäksi tietysti myös kuukausierän suuruuteen kannattaa kiinnittää huomio.
Sivusto toimii hyvin myös mobiilisti eli puhelimen tai tabletin kautta. Käytännössä palvelu toimii responsiivisesti, joten olipa käyttäjällä lähes miten pieni ruutu tahansa käytettävissään, voi hän käyttää sivustoa ilman murheita. Tämä mahdollistaa myös sen, että kulutusluottojen vertailun voi tehdä myös liikkeellä ollessaan.
Kannattaako kulutusluottojen vertailu?
Kulutusluottojen ja lainojen vertailu on tärkeä vaihe lainanhakuprosessissa. Sen avulla lainanottajat voivat tehdä tietoon perustuvia päätöksiä siitä, mikä laina tai luottoyhtiö sopii parhaiten heidän tarpeisiinsa, budjettiinsa ja elämäntyyliinsä. Lainojen vertailu auttaa lainanottajia tunnistamaan ja hyödyntämään edulliset korot, lainaehdot ja takaisinmaksuvaihtoehdot, jotka voidaan räätälöidä yksilöllisten tarpeiden mukaan. Vertailu kulutusluotto.comissa antaa heille myös mahdollisuuden vertailla lainanantajien asiakaspalvelun laatua kauttaaltaan, koska sivustolla on nähtävissä myös asiakkaiden antamiin arvosteluihin perustuva arvosana kullekin luottoyhtiölle.
Sivustolla on tärkeää keskittyä koron lisäksi myös muihin tekijöihin, kuten laina-aikaan (kuinka monena vuonna maksat lainasaldon pois) ja lainan kokonaiskustannuksiin. Eri lainanantajat saattavat tarjota erilaisia lainaehtoja, kuten maksuttomia kuukausia tai alhaisempia tilinhoitomaksuja. Mieti myös, kuinka paljon joustavuutta lainanantaja tarjoaa takaisinmaksusuunnitelmissa. Jotkut lainanantajat antavat lainanottajille mahdollisuuden maksaa aluksi suuremman prosenttiosuuden pääomasta, kun taas toiset sallivat joustavammat maksuaikataulut ajan mittaan.
Kulutusluotto.com sosiaalisessa mediassa
- https://sketchfab.com/kulutusluotto
- https://www.slideshare.net/Kulutusluottocom
- https://unsplash.com/@kulutusluotto
- https://issuu.com/kulutusluotto
Voit pohtia lainapäätöstä rauhassa
On myös tärkeää huomioida, kuinka nopeasti eri luottoyhtiöiden myöntämät varat ovat käytettävissä lainaa otettaessa. Jotkin lainanantajat saattavat tarjota nopeampia käsittelyaikoja kuin toiset. On myös hyvä kiinnittää huomio luottoyhtiön saamaan arvosanaan, koska siitä saa nopeasti käsityksen siitä, miten tyytyväisiä rahoituslaitoksen asiakkaat ovat keskimäärin olleet.
Lainojen vertailu vie kaikesta helppoudestaan huolimatta hiukan aikaa, mutta se on tärkeä osa sen varmistamista, että saat parhaan mahdollisen tarjouksen rahoitustarpeisiisi ja pitkän aikavälin tavoitteisiisi. Pieni tutkimus ja vertailu nyt voi säästää rahaa myöhemmin, joten älä pelkää nähdä vaivaa ymmärtääksesi, mitkä valinnat ovat juuri sinulle nyt viisaita.